Säröilevä algoritmi 14.9.2017
Monimutkaiset ilmiöt on joskus tarkasteltava vastakohtaisuuksiensa kautta eli on kysyttävä, mitä ne tarkoittavat suhteessa toinen toiseensa. Vastakohtaisia termejä vertailemalla voidaan ymmärtää, mistä on kyse. Mielestäni ihmisen toiminnassa yksi mielenkiintoisin vastakohta on järjestys ja epäjärjestys ja etenkin niiden tasapaino. Löydän esimerkkejä ilmiöstä kaikkialta ja päivittäin. Teen työkseni prosessien rakentamista ja hallintaa. Työssäni näen, että järjestys ja tehokkuuden ihannointi ovat tänä päivänä itsestäänselvyyksiä. Usein olen kuitenkin tilanteen edessä, missä tehokkuuden lisääminen ei ole enää kiinni kiristettävästä nopeudesta ja yksityiskohtien hiomisesta. Sen sijaan uuden tason tehokkuuteen tarvitaan järjestyksen rikkovaa epäjärjestystä ja ymmärrystä, mitä tehokkuus milloinkin merkitsee.
Edellä kuvatut arkiset termit järjestys, epäjärjestys ja tasapaino tuovat eteen kolme haasteellista termiä. Mitä on oikea tasapaino, joka luo järjestystä? Oikea ja hyvä tarkoittavat ihmisille erilaisia asioita, joten mielipiteet sinkoilevat sinne tänne muutamankin henkilön kanssa keskusteltaessa. Olemme usein tilanteessa, jossa jokainen omasta mielestään tietää, mikä maailmassa on oikea järjestys. Keskustelun jatkuessa ainoa päätelmä kuitenkin saattaa olla, että tehtäisiin asiat uudella tavalla. Epäselväksi jää edelleen, että miten. Kukaan ei siis käytännössä tiennytkään.
Kirjoitan tämän tekstin pohtiakseni järjestyksen ja epäjärjestyksen oikeaa suhdetta ihmisten arjessa. Suunnitellussa toiminnassa, järjestetyissä toimintaketjuissa, prosesseissa ja varsinkin digitaalisesti avustetuissa lopputuloksissa voidaan termipari määritellä myös esimerkein. Tähän tekstiin valitsin esimerkit algoritmi ja särö. Kokonaisprosessien suunnittelu aktiivisesti järjestyksen ja epäjärjestyksen sekä niistä johdettujen esimerkkien avulla voi tuoda lopputuloksen jotain uutta.
Särön ja säröttömyyden vastakkainasettelu ei ole ongelmaton tai tuo helppoja totuuksia sekään. Kaupallisen maailman prosessinrakentajat tuntevat termit käytännössä toisenlaisinakin vastapareina: tehokkuus vastaan luovuus, matalan ja korkean katteen tuotteet, yksilöllinen käsityö vastaan tylsä tehotuotanto, uusi vastaan toisto. Algoritmi on tuttu termi ja lainattu arkikäyttöön matematiikasta. Tietotekniikka yleisti termin eräänlaiseksi yleissanaksi kaikkeen mikä liittyy ohjelmistoihin, aina tietojen käsittelystä tekoälyyn. Särö sen sijaan vaatii tarkempaa avaamista. Olen ottanut termin särö tähän yhteyteen pragmatistisesta estetiikasta ja se tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että toimintaketjuissa tapahtuu variaatioita. Sanojen lähtökohtien kautta voisi todeta, että algoritmilla ja säröllä ei ole juuri mitään tekemistä keskenään; niillä ei ole yhteyttä vastakohtina, jotta niitä voisi tarkastella toistensa peilikuvina.
Särö tekstissäni on monimuotoinen termi, joka tuntuu välillä kieltämättä kömpelöltä. Voimme kutsua särön ilmiötä vaihteluksi ja eroavaisuuksiksi, jotka luovat rytmin aina tilanteen mukaan pragmatistisen estetiikan uranuurtajan John Deweyn ajatusta mukaillen (Dewey 2005, 170). Tutkin särön ilmiötä enemmän pro gradu -tutkielmassani muutama vuosi sitten pohtiakseni toiminnan arvottamista ihmisen rakentamissa prosesseissa ja toiminnoissa. Tulin tuolloin siihen tulokseen, että särö on yksi keskeinen määre arvotettaessa arjen onnistunutta kokemusta ja toimintaa (Parkkonen 2015, 77).
Pragmatistinen estetiikka nostaa särön lisäksi rytmin hyvän kokemuksen mahdollistajaksi. Rytmiä ei voi olla olemassa ilman toistoa. Esteettinen kokemus yhdistää itseensä jo tehdyn kokoavan tarkastelun, ja sen työstämisen eteenpäin jatkamisen. Toiston tulee särkyä aika ajoin, koska muutoin ei voisi olla tunnetta epätasapainon ja harmonian vaihtelusta eli kokemusta mielekkyydestä. Elävä olento kaipaa järjestystä ja toistoa mutta myös vaihtelua, jotta se kokisi liikkeen kulkevan kohti täyttymystä. Deweyn teorian mukaan orgaanisen elämän prosessi on vaihtelussa. Mekaanisessa toistossa materiaali vain yhdistyy ilman erillisten osien välillä tapahtuvaa vuorovaikutusta. Esteettisessä kokemuksessa sen sijaan osien välillä on vuorovaikutus, joka vie muutosta eteenpäin. Kyseessä on kahden hyvin erilaisen toiminnan vuorovaikutus eli toiston ja erojen vuoropuhelu. Rytmi ja vaihtelu mahdollistavat osien luomisen sekä rajoittamisen eli kaiken, mikä kuuluu esteettiseen kokemukseen. (Dewey 2005, 172, 173, 175.)
Rytmi sisältää itsessään jatkuvaa vaihtelua ja tämä vaihtelu on yhtä tärkeä elementti kuin ovat järjestys ja toisto. Rytmin määritelmää ei olisi olemassa ilman vaihtelua eli järjestyksen mittaria. Mitä suurempi vaihtelu rytmissä on, sitä kiinnostavammaksi sen vaikutus muodostuu. Dewey tarkoittaa rytmin sisäisellä vaihtelulla sitä, että tasapainoa ja rytmiä ei voi käsitellä toisistaan erillisinä ilmiöinä. Kun intervallit määrittävät liikkeeseen taukoja ja eteenpäin menemistä, olemme tietoisia rytmistä sekä sen symmetriasta. Kun tunnemme liikkeen, tulemisen ja menemisen, havaitsemme rytmin, joka on erilaisten energioiden tasapainotila. Rytmi muodostuu näistä pysähtymisistä, levosta ja liikkeen uudestaan eteenpäin jatkumisesta. (Dewey 2005, 170, 185, 186.)
Charles Peirce, John Deweyn aikalainen ja pragmatistisen estetiikan yksi tärkeistä vaikuttajista, selittää toiston ja rytmin hieman toisella tavalla. Hänen mukaansa oliot, organismit ja jopa solut pyrkivät säännönmukaisuuteen eli muodostamaan lakeja. Peircen mukaan lain merkitystä maailman prosesseissa kuitenkin liioitellaan, koska sattuma ja virhe ovat toiminnan alkuvoimia. Maailmassa ensimmäisenä on sattuma, toisena on muodostuva laki, ja kolmantena on olion pyrkimys muodostaa toiminnasta tapa. (Peirce 1992, 276, 277.)
Rytmin ja särön vaihtelu on energiaa ja toimintaa. Säröilevä algoritmi voisi olla yksi ilmiötä kuvaava termi. Järjestyksen sisällä säröilevät vaihtelu sekä yllättävät tilanteet. Käytännön esimerkkien hakeminen tästä pragmatistisen estetiikan määrittelemästä ilmiöstä on loppujen lopuksi helppoa. Esimerkiksi juuri ilmestyneessä teoksessa Viiden tähden asiakaskokemus todetaan, että asiakaskokemus on ketjureaktio, jossa asiakaspalvelun onnistuminen riippuu jokaisesta kokonaisprosessin osasta; kyse ei ole vain jonkun tietyn osaston tai yksilön onnistumisesta (Ahvenainen & Gylling & Leino 2017, 68). Näin kirjoittajat tietämättään ottavat esille rytmin, särön ja niiden oikean tasapainon. Ketjureaktio toimii, kun asiakaspalvelun rytmi on tarkoituksenmukainen eli oikeanlainen. Käytännössä ketjusta löytyy tarvittava variaatio esimerkiksi jokaisen asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaan. Rytmi ja energia ovat vuorovaikutuksessa keskenään.
Lähestymme asian ydintä. Teoksen kirjoittajat ottavat esille myös toisen tärkeän ketjun: asiakkaan tarpeen ratkaisemisen ketjureaktiona. Kirjassa opastetaan mittaamaan asioinnin vaivattomuutta. Vaivattomuus kannattaa toteuttaa tarjoamalla asiakkaalle ohjattu ratkaisukokemus. Asiakkaan ongelma haasteena otetaan esille vielä tarkemmin. Ostaminen eli tarjotun ratkaisun löytäminen on asiakkaalle muutosprosessi, jossa päätökseen vaikuttavat asiakkaan halut, tarpeet, järki ja tunne sekä tarjoajien arvottaminen eli luottamus. (Ahvenainen & Gylling & Leino 2017, 120, 134.)
Asiakaskokemuksen rakentajat käyttävät termeinään ostamista, myymistä ja erilaisia mahtipontisia sanoja selittääkseen, miten asiakkaat suorastaan fanittavat yrityksen tarjoamia tuotteita. Tämän sumutuksen ei kannata antaa häiritä. Kaupankäynti on pohjimmiltaan aikamme vuorovaikutusta, vaikka sen termit välillä tuntuvat kylmiltä ja tarkoitushakuisilta. Ihmisen ongelman ratkaiseminen on ilmiönä hyvin monisyinen. Ehkä jopa liikaa luotamme siihen, että ihmiset todella haluavat helppoutta eli odottavat säännönmukaisuutta kaikessa vuorovaikutuksessaan. Eikö peräti ole niin, että kaupallisen maailman häviäjät ovat lopulta niitä, jotka tehokkuuden nimissä ovat näivettäneet prosesseistaan variaatioiden mahdollisuudet. Kuinkahan monen ongelma oikeasti ratkeaa huippuunsa tehostetussa massamarketissa? Jossain määrin kyllä, mutta onko ihmisellä sinne mennessään todellista haastetta ollutkaan. Omakohtaisesti olen kokenut tilanteen kotiin hankittavien huonekalujen parissa. Kun tila on rajallinen ja tarve erityinen, on yllättävän haasteellista turvautua logistisesti tehokkaisiin ratkaisuntarjoajiin. On turhauttavaa kiertää vaihtoehtoja mittanauhan kanssa. Yhdessäkään liikkeessä ei suositeltu esimerkiksi puuseppää, joka voisi vähän muutella mallia tai tuoda esille muita vaihtoehtoja. Tarkoitan, että ratkaisun löytäminen ei ole edes mahdollista, kun ympärillä olevat vuorovaikutusmahdollisuudet eivät ole rakentaneet prosesseihinsa variaatioiden tilanteita.
Särön tarve on ilmeinen, kun asiaa tarkastelee yksilön ongelman kautta. Kaupallinen maailma pyrkimyksissään antaa konkreettisia esimerkkejä pragmatistisen estetiikan määrittelemistä onnistuneista kokemuksista. Algoritmin merkitys on sekin oleellinen. Ennalta määritetyllä järjestyksellä saadaan aikaan luotettavia ja tarkoituksenmukaisiksi tuotteistettuja toimintaketjuja. Algoritmi muodostaa meille tarvittavat rytmit, joiden avulla voimme luottaa toimintaan ja keskittyä paremmin todellisiin haasteisiin. Rytmin yksitoikkoisuuden on kuitenkin annettava aika ajoin särkyä, jotta aito vuorovaikutus ympäristön kanssa säilyy. Aitous johtaa lopulta luottamukseen.
Viimeinen kysymys säröilevän algoritmin ilmiöön voisi olla, kumpi on ensin ja tärkeämpi. Kumpi pitäisi säästää pois: järjestys vai epäjärjestys? Tämä kysymys on tyypillinen ajallemme, kun haluamme keskittyä oleelliseen. Tähän ei pragmatistisen estetiikan kautta ole saatavissa helppoa vastausta, koska tasapainoisessa ilmiössä toista ei ole ilman toista. Helppoutta ei ole ilman vaikeutta. Samalla tavalla todellinen ja aito luottamusta herättävä toimintaketju sisältää oikeassa suhteessa rytmiä ja variaatioita. Toisessa tilanteessa on tarpeellista olla variaatiota enemmän ja toisessa enemmän toistoa. Onko kukaan väittänyt, että maailman pitäisi olla helppo paikka elää – mistä olemme sellaista keksineet?
Lähteet
Ahvenainen, Perttu & Gylling, Janne & Leino, Sani 2017. Viiden tähden asiakaskokemus, tee asiakkaistasi faneja. Viro. Helsingin seudun kauppakamari.
Dewey, John 2005 (1934). Art as Experience. New York: Perigee.
Parkkonen, Tanja 2015. Pragmatistinen estetiikka kaupallisten toimintojen arvottajana. Pro gradu -tutkielma. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/158019
Peirce, Charles 1992 (1887-1888). A Guess at the Riddle. Teoksessa Nathan Houser & Christian Kloesel (toim.), The essential Peirce. Selected Philosophical Writings, 245–279. Bloomington, Indianapolis: Indiana University Press.
Edellä kuvatut arkiset termit järjestys, epäjärjestys ja tasapaino tuovat eteen kolme haasteellista termiä. Mitä on oikea tasapaino, joka luo järjestystä? Oikea ja hyvä tarkoittavat ihmisille erilaisia asioita, joten mielipiteet sinkoilevat sinne tänne muutamankin henkilön kanssa keskusteltaessa. Olemme usein tilanteessa, jossa jokainen omasta mielestään tietää, mikä maailmassa on oikea järjestys. Keskustelun jatkuessa ainoa päätelmä kuitenkin saattaa olla, että tehtäisiin asiat uudella tavalla. Epäselväksi jää edelleen, että miten. Kukaan ei siis käytännössä tiennytkään.
Kirjoitan tämän tekstin pohtiakseni järjestyksen ja epäjärjestyksen oikeaa suhdetta ihmisten arjessa. Suunnitellussa toiminnassa, järjestetyissä toimintaketjuissa, prosesseissa ja varsinkin digitaalisesti avustetuissa lopputuloksissa voidaan termipari määritellä myös esimerkein. Tähän tekstiin valitsin esimerkit algoritmi ja särö. Kokonaisprosessien suunnittelu aktiivisesti järjestyksen ja epäjärjestyksen sekä niistä johdettujen esimerkkien avulla voi tuoda lopputuloksen jotain uutta.
Särön ja säröttömyyden vastakkainasettelu ei ole ongelmaton tai tuo helppoja totuuksia sekään. Kaupallisen maailman prosessinrakentajat tuntevat termit käytännössä toisenlaisinakin vastapareina: tehokkuus vastaan luovuus, matalan ja korkean katteen tuotteet, yksilöllinen käsityö vastaan tylsä tehotuotanto, uusi vastaan toisto. Algoritmi on tuttu termi ja lainattu arkikäyttöön matematiikasta. Tietotekniikka yleisti termin eräänlaiseksi yleissanaksi kaikkeen mikä liittyy ohjelmistoihin, aina tietojen käsittelystä tekoälyyn. Särö sen sijaan vaatii tarkempaa avaamista. Olen ottanut termin särö tähän yhteyteen pragmatistisesta estetiikasta ja se tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että toimintaketjuissa tapahtuu variaatioita. Sanojen lähtökohtien kautta voisi todeta, että algoritmilla ja säröllä ei ole juuri mitään tekemistä keskenään; niillä ei ole yhteyttä vastakohtina, jotta niitä voisi tarkastella toistensa peilikuvina.
Särö tekstissäni on monimuotoinen termi, joka tuntuu välillä kieltämättä kömpelöltä. Voimme kutsua särön ilmiötä vaihteluksi ja eroavaisuuksiksi, jotka luovat rytmin aina tilanteen mukaan pragmatistisen estetiikan uranuurtajan John Deweyn ajatusta mukaillen (Dewey 2005, 170). Tutkin särön ilmiötä enemmän pro gradu -tutkielmassani muutama vuosi sitten pohtiakseni toiminnan arvottamista ihmisen rakentamissa prosesseissa ja toiminnoissa. Tulin tuolloin siihen tulokseen, että särö on yksi keskeinen määre arvotettaessa arjen onnistunutta kokemusta ja toimintaa (Parkkonen 2015, 77).
Pragmatistinen estetiikka nostaa särön lisäksi rytmin hyvän kokemuksen mahdollistajaksi. Rytmiä ei voi olla olemassa ilman toistoa. Esteettinen kokemus yhdistää itseensä jo tehdyn kokoavan tarkastelun, ja sen työstämisen eteenpäin jatkamisen. Toiston tulee särkyä aika ajoin, koska muutoin ei voisi olla tunnetta epätasapainon ja harmonian vaihtelusta eli kokemusta mielekkyydestä. Elävä olento kaipaa järjestystä ja toistoa mutta myös vaihtelua, jotta se kokisi liikkeen kulkevan kohti täyttymystä. Deweyn teorian mukaan orgaanisen elämän prosessi on vaihtelussa. Mekaanisessa toistossa materiaali vain yhdistyy ilman erillisten osien välillä tapahtuvaa vuorovaikutusta. Esteettisessä kokemuksessa sen sijaan osien välillä on vuorovaikutus, joka vie muutosta eteenpäin. Kyseessä on kahden hyvin erilaisen toiminnan vuorovaikutus eli toiston ja erojen vuoropuhelu. Rytmi ja vaihtelu mahdollistavat osien luomisen sekä rajoittamisen eli kaiken, mikä kuuluu esteettiseen kokemukseen. (Dewey 2005, 172, 173, 175.)
Rytmi sisältää itsessään jatkuvaa vaihtelua ja tämä vaihtelu on yhtä tärkeä elementti kuin ovat järjestys ja toisto. Rytmin määritelmää ei olisi olemassa ilman vaihtelua eli järjestyksen mittaria. Mitä suurempi vaihtelu rytmissä on, sitä kiinnostavammaksi sen vaikutus muodostuu. Dewey tarkoittaa rytmin sisäisellä vaihtelulla sitä, että tasapainoa ja rytmiä ei voi käsitellä toisistaan erillisinä ilmiöinä. Kun intervallit määrittävät liikkeeseen taukoja ja eteenpäin menemistä, olemme tietoisia rytmistä sekä sen symmetriasta. Kun tunnemme liikkeen, tulemisen ja menemisen, havaitsemme rytmin, joka on erilaisten energioiden tasapainotila. Rytmi muodostuu näistä pysähtymisistä, levosta ja liikkeen uudestaan eteenpäin jatkumisesta. (Dewey 2005, 170, 185, 186.)
Charles Peirce, John Deweyn aikalainen ja pragmatistisen estetiikan yksi tärkeistä vaikuttajista, selittää toiston ja rytmin hieman toisella tavalla. Hänen mukaansa oliot, organismit ja jopa solut pyrkivät säännönmukaisuuteen eli muodostamaan lakeja. Peircen mukaan lain merkitystä maailman prosesseissa kuitenkin liioitellaan, koska sattuma ja virhe ovat toiminnan alkuvoimia. Maailmassa ensimmäisenä on sattuma, toisena on muodostuva laki, ja kolmantena on olion pyrkimys muodostaa toiminnasta tapa. (Peirce 1992, 276, 277.)
Rytmin ja särön vaihtelu on energiaa ja toimintaa. Säröilevä algoritmi voisi olla yksi ilmiötä kuvaava termi. Järjestyksen sisällä säröilevät vaihtelu sekä yllättävät tilanteet. Käytännön esimerkkien hakeminen tästä pragmatistisen estetiikan määrittelemästä ilmiöstä on loppujen lopuksi helppoa. Esimerkiksi juuri ilmestyneessä teoksessa Viiden tähden asiakaskokemus todetaan, että asiakaskokemus on ketjureaktio, jossa asiakaspalvelun onnistuminen riippuu jokaisesta kokonaisprosessin osasta; kyse ei ole vain jonkun tietyn osaston tai yksilön onnistumisesta (Ahvenainen & Gylling & Leino 2017, 68). Näin kirjoittajat tietämättään ottavat esille rytmin, särön ja niiden oikean tasapainon. Ketjureaktio toimii, kun asiakaspalvelun rytmi on tarkoituksenmukainen eli oikeanlainen. Käytännössä ketjusta löytyy tarvittava variaatio esimerkiksi jokaisen asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaan. Rytmi ja energia ovat vuorovaikutuksessa keskenään.
Lähestymme asian ydintä. Teoksen kirjoittajat ottavat esille myös toisen tärkeän ketjun: asiakkaan tarpeen ratkaisemisen ketjureaktiona. Kirjassa opastetaan mittaamaan asioinnin vaivattomuutta. Vaivattomuus kannattaa toteuttaa tarjoamalla asiakkaalle ohjattu ratkaisukokemus. Asiakkaan ongelma haasteena otetaan esille vielä tarkemmin. Ostaminen eli tarjotun ratkaisun löytäminen on asiakkaalle muutosprosessi, jossa päätökseen vaikuttavat asiakkaan halut, tarpeet, järki ja tunne sekä tarjoajien arvottaminen eli luottamus. (Ahvenainen & Gylling & Leino 2017, 120, 134.)
Asiakaskokemuksen rakentajat käyttävät termeinään ostamista, myymistä ja erilaisia mahtipontisia sanoja selittääkseen, miten asiakkaat suorastaan fanittavat yrityksen tarjoamia tuotteita. Tämän sumutuksen ei kannata antaa häiritä. Kaupankäynti on pohjimmiltaan aikamme vuorovaikutusta, vaikka sen termit välillä tuntuvat kylmiltä ja tarkoitushakuisilta. Ihmisen ongelman ratkaiseminen on ilmiönä hyvin monisyinen. Ehkä jopa liikaa luotamme siihen, että ihmiset todella haluavat helppoutta eli odottavat säännönmukaisuutta kaikessa vuorovaikutuksessaan. Eikö peräti ole niin, että kaupallisen maailman häviäjät ovat lopulta niitä, jotka tehokkuuden nimissä ovat näivettäneet prosesseistaan variaatioiden mahdollisuudet. Kuinkahan monen ongelma oikeasti ratkeaa huippuunsa tehostetussa massamarketissa? Jossain määrin kyllä, mutta onko ihmisellä sinne mennessään todellista haastetta ollutkaan. Omakohtaisesti olen kokenut tilanteen kotiin hankittavien huonekalujen parissa. Kun tila on rajallinen ja tarve erityinen, on yllättävän haasteellista turvautua logistisesti tehokkaisiin ratkaisuntarjoajiin. On turhauttavaa kiertää vaihtoehtoja mittanauhan kanssa. Yhdessäkään liikkeessä ei suositeltu esimerkiksi puuseppää, joka voisi vähän muutella mallia tai tuoda esille muita vaihtoehtoja. Tarkoitan, että ratkaisun löytäminen ei ole edes mahdollista, kun ympärillä olevat vuorovaikutusmahdollisuudet eivät ole rakentaneet prosesseihinsa variaatioiden tilanteita.
Särön tarve on ilmeinen, kun asiaa tarkastelee yksilön ongelman kautta. Kaupallinen maailma pyrkimyksissään antaa konkreettisia esimerkkejä pragmatistisen estetiikan määrittelemistä onnistuneista kokemuksista. Algoritmin merkitys on sekin oleellinen. Ennalta määritetyllä järjestyksellä saadaan aikaan luotettavia ja tarkoituksenmukaisiksi tuotteistettuja toimintaketjuja. Algoritmi muodostaa meille tarvittavat rytmit, joiden avulla voimme luottaa toimintaan ja keskittyä paremmin todellisiin haasteisiin. Rytmin yksitoikkoisuuden on kuitenkin annettava aika ajoin särkyä, jotta aito vuorovaikutus ympäristön kanssa säilyy. Aitous johtaa lopulta luottamukseen.
Viimeinen kysymys säröilevän algoritmin ilmiöön voisi olla, kumpi on ensin ja tärkeämpi. Kumpi pitäisi säästää pois: järjestys vai epäjärjestys? Tämä kysymys on tyypillinen ajallemme, kun haluamme keskittyä oleelliseen. Tähän ei pragmatistisen estetiikan kautta ole saatavissa helppoa vastausta, koska tasapainoisessa ilmiössä toista ei ole ilman toista. Helppoutta ei ole ilman vaikeutta. Samalla tavalla todellinen ja aito luottamusta herättävä toimintaketju sisältää oikeassa suhteessa rytmiä ja variaatioita. Toisessa tilanteessa on tarpeellista olla variaatiota enemmän ja toisessa enemmän toistoa. Onko kukaan väittänyt, että maailman pitäisi olla helppo paikka elää – mistä olemme sellaista keksineet?
Lähteet
Ahvenainen, Perttu & Gylling, Janne & Leino, Sani 2017. Viiden tähden asiakaskokemus, tee asiakkaistasi faneja. Viro. Helsingin seudun kauppakamari.
Dewey, John 2005 (1934). Art as Experience. New York: Perigee.
Parkkonen, Tanja 2015. Pragmatistinen estetiikka kaupallisten toimintojen arvottajana. Pro gradu -tutkielma. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/158019
Peirce, Charles 1992 (1887-1888). A Guess at the Riddle. Teoksessa Nathan Houser & Christian Kloesel (toim.), The essential Peirce. Selected Philosophical Writings, 245–279. Bloomington, Indianapolis: Indiana University Press.