Tanja Parkkonen
Tervetuloa virtuaaliseen taidegrafiikan näyttelyyn Oleminen ja tekeminen!
Näyttely on nähtävillä Tikkurilan kirjastolla, Pisto-galleriassa 22.10. - 9.11.2018
Oleminen ja tekeminen Pisto-gallerian seinävitriineissä
 
Kokosin viime vuosien aikana tekemistäni grafiikan vedoksista näyttelyn Vantaalla, Tikkurilan kirjastossa sijaitsevaan Pisto-galleriaan. Näyttely on tekijälleen tärkeä katsaus menneeseen ja näin ponnistava askel eteenpäin. Tämän kirjoituksen tarkoitus on työstää tätä näyttelyäni. Avaan muutamia teoksia muistelemalla, mitä niitä tehdessäni ajattelin. En selitä teosten tarkoitusta, merkitystä enkä varsinkaan, mitä ne pyrkivät esittämään; uskon tulkinnan olevan viime kädessä kiinni katsojan omista näkemyksistä ja kokemuksista. Pohdin ja muistelen sen sijaan, mitä olen mielessäni työstänyt laattoja ja vedoksia tehdessäni. Ajatukset sekä tuntemuksien ja oivalluksien prosessi on katkeamaton grafiikkaa tehdessäni. Osa ajatuksistani voi näkyä tunnelmina vedoksissa, mutta on myös mahdollista, että muistan ajatuksiani väärinkin.

Mielestäni taideharrastus on ennen kaikkea selitettävissä arjen estetiikkana. Koen valtavaa riemua voidessani käsitellä erilaisia elämään liittyviä ilmiöitä ja jopa haasteita taiteen tekemisen yhteydessä. Ennen näyttelyn kokoamista kuuntelin Kansainvälisen Estetiikan Seuran järjestämässä konferenssissa ihailemani ajattelijan Yuriko Saiton luennon. Saito on uransa aikana nostanut esille erityisesti arjen estetiikan ominaispiirteitä. Hän totesi luennolla sekä uusimmassa kirjassaan, ettei estetiikkaa pitäisi erottaa elämässämme vain sen erityisiin, ei-arkisiin osiin, koska esteettinen määrittää elämämme ja sen laadun, hyvässä ja pahassa (Saito 2017, 4). Olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Ymmärrän ajatuksen erityisesti taideharrastusten kautta. Taide on tapa olla ja liittyä ympäristöön havainnoiden sitä tietoisesti. Elämähän on ennen kaikkea tekemistä ja osallistumista. Elämän käsitteleminen sinänsä on verrattain mahtipontinen lähtökohta – tuskin suurempaa asiaa onkaan. Taiteen tekemisen ajatus osana arkea laittaa asian kuitenkin takaisin ihmisen mittaan. Elämä ei ole ylipääsemättömän vakavaa yksilön kannalta katsottuna.


 
Kotimatkalla, 2016. Telaus muovilaatalle, sarja 1, 39 x 30 cm.
Bussipysäkillä, 2016. Telaus muovilaatalle, sarja 1, 30 x 30 cm.

Nämä vedokset on tehty miettimällä kotimatkaa. Minulla on suhteellisen pitkä työmatka ja se kuvaa minun muutosta ja vaihtelua haluavaa luonnettani. Maisemien vaihtuminen sekä ympäristön erilaisuus päivän ja illan aikana ovat jotakin, mitä haen osaksi elämääni. Telatessani näitä teoksia mietin vaihtelun ja muutoksen vaikutuksia arjessa. Pohdin kotia myös henkisenä matkana. Ajatukset vedosta tehdessäni syntyivät silloin, kun uutisissa kerrottiin pommituksista ja saarroksissa olevista siviileistä, jotka yrittävät elää arkeaan. Bussin ikkunoista katsoin lähiön korkeita kerrostaloja ja mietin, miltä täällä näyttäisi, jos joskus olisi toisin. Mitä jos joskus ei enää ole kotia, mihin palata ja mistä lähteä.  

Toinen ajatus oli ajan hampaan vaikutus omaan arkiympäristööni. Uudet talot sekä uusin kevätistutuksin rakennetut puistot kuihtuvat, haalenevat ja rapistuvat, kunnes joku päivä ne katoavat kenties kokonaan. Yuriko Saito nimeää yhdeksi esteettisen arvostamisen alueeksi kestävyyden. Jokainen esine, asia ja olento joutuvat väistämättä muutoksen eteen, sillä maailmassa mikään ei säily sellaisenaan ja muuttumatta. Kiinnitämme huomiota esineen olemassaolon jatkuvuuteen, koska uskomme hyvien esteettisten arvojen antavan aiheen ja perusteen esineen kestävyydelle. Kaikki maailmassa oleva on kuitenkin väliaikaista ja muuttuvaa. Muutos ja vaihtelu ovat arvoiltaan neutraaleja eli muutoksen ja vaihtelun termit eivät ilmennä mitään negatiivista eivätkä positiivista. Me ihmiset sen sijaan arvotamme muutoksia sellaisilla termeillä, joissa asenteemme tulevat esille. Myönteisen kehityksen nimeämme vaikkapa kypsymiseksi ja kasvamiseksi. Ikäviksi kokemamme muutokset nimeämme ikääntymiseksi, taantumiseksi ja kuihtumiseksi. Nimeämisen tavat eritellä muutosta ilmentävät asenteemme lisäksi tapaamme tunnistaa elämän prosesseissa niille kuuluvia vaiheita. Lähes kaikista prosesseista on löydettävissä kasvu aina parhaaseen kukoistukseen asti, minkä jälkeen ennemmin tai myöhemmin joudumme kokemaan taantumisen. (Saito 2013, 149.)

Asioiden muuttuminen on luonnonlaki ja tämä muutos sinänsä ei ole riippuvainen tahdostamme. Vaikka kuinka yrittäisimme pitää jonkin meille kuuluvan esineen muuttumattomana, se ei onnistu. Muutoksen nimeäminen taantumiseksi, kulumiseksi ja likaantumiseksi osoittavat asenteemme esineen kohtaamaan muutokseen. Ilmaisuilla osoitamme, mitä tavoittelemme ja miten arvotamme muutoksen tapahtumaa. Kaikki vanheneminen ei kuitenkaan ole huono asia, mistä osoituksena on eurooppalainen traditio säilyttää muistoja katoavaisuudesta. Esimerkiksi erilaiset rauniot voivat antaa meille tyydytystä ajan merkityksenä. Arvottavat tavat kutsua ajan aiheuttamia muutoksia osoittavat, että ajan merkitys on moninainen. Yksi tärkeä ajan ominaisuus on, että se tasapäistää meitä. Riippumatta siitä, olemmeko rikkaita tai köyhiä, aika työskentelee säälimättä mutta demokraattisesti muuttaen meitä kaikkia. Aika työstää niin meitä ihmisiä mutta myös kaikkea sitä, mitä omistamme ja olemme saaneet aikaan. (Saito 2013, 154, 184.)


Omakuva I, 2018. Etsaus ja akvatinta, sarja 3, 25 x 25 cm.  

Näyttelyn vedoksista omakuva oli ehkä vaikein saada aikaiseksi. Itsensäkin voi ympäristön lailla nähdä prosessina, jatkuvina muutoksien sarjana. Jatkuvasta muutoksesta huolimatta valmista ei näytä tulevan. Yuriko Saiton lailla omaa muutostaan voi sanallistaen arvottaa tahtomallaan tavalla. Oman muutoksen voi ajatella olevan jotakin näistä: vanhenen, rapistun tai kehityn ja jalostun. Ajatuksen päästä oli ensin vaikeaa saada kiinni, kun ajattelin vain itseäni. Oli katsottava itseään yhä uudestaan todeten, että on hyvä esittää kysymyksiä sen suhteen, mitä haluan itsestäni kertoa.  

Tämä vedos jäi pohdintojen voiman ja näyttelyn aikataulun alla vielä hieman kesken – niinhän on tosin sen mallikin. Omakuvan voisi tehdä vaikka joka vuosi uudestaan vain jättääkseen sen aina vähän kesken. 
 

Työtoveruus I, 2017. Kuivaneula alumiinilaatalle, sarja 1, 25 x 20 cm.
Työtoveruus II, 2017. Kuivaneula alumiinilaatalle ja muoville, sarja 1, 25 x 20 cm.

Oman itsemme lisäksi kohtaamme arjessa monia ihmisiä. Jotkut heistä ovat läheisiä ystäviä ja osaa näemme tasaisin väliajoin vaikkapa kaupassa ja kaduilla tuskin tervehtien. Näitä kahta vedosta tehdessäni pohdin etenkin työtoveruutta, ja miten kollega kehittää minua sekä millaisia vaikutuksia minulla on häneen. Minulla on ollut onni kohdata ihania ihmisiä arkeni yhteydessä. Ajattelin lävitse ongelmia ja haasteita, joita yhdessä tekeminen, tapojen ja eri katsantokantojen sovittaminen voivat tuoda tullessaan. Parhaimmillaan mahdolliset ristiriitatilanteet käydään yhdessä lävitse samalla, kun tullaan yhdessä ymmärretyksi. Vähitellen sopeudumme ja lopulta löydämme yhteisen ajatuksen. Toiminnan ohessa katsotaan eteenpäin ja opitaan yhdessä. Lopulta tilanne voi olla jopa se, että yhdessä ollaan enemmän kuin olisimme yksin. Aikamoinen prosessi!


Ratkaisu, 2016. Telaus alumiinilaatalle, sarja 1, 27 x 27 cm.
Altavastaaja, 2016. Telaus ja kuivaneula alumiinilaatalle, sarja 1, 25 x 29 cm. 
  
Nämä vedokset on tehty ajatellessani työhuolia. Miten määrittelisimme tehokkaasti abstrakteja moniulotteisia ongelmia ratkaisuina? Asioiden ja haasteiden yksinkertaistaminen puhki on aikamme menetelmä. Jotta haasteet voidaan ratkaista, ne tulee tehdä ymmärrettäviksi eli ne pitää pilkkoa pieniksi palasiksi ja koota erilaisiin purkkeihin ja purnukoihin selityksiä odottamaan. Ehkä vähän kyynisiä ajatuksia, mutta lopulta vedoksia tehdessäni huomasin aiheen jopa huvittavan minua. Tässä olisi ratkaisun resepti muistisääntönä itselleni: pilkon ja pinoan, hajotan ja kokoan, mutta etenkin odotan, ja annan ajan kulua.  

Yuriko Saito tähdentää, että tuomalla tavallisen arjen etualalle ja huomion kohteeksi, tuomme esille olemisen tavat ja estetiikan. Kyse ei ole siitä, että tuttu ja tavallinen tulisi kokea epätavallisena ja outona. Tietoisessa tutun ja tavallisen tarkastelussa on kyse esteettisestä kokemuksesta. Tietoinen havainnointi on olennaista voidaksemme kokea mitään elämässämme esteettisesti. (Saito 2017, 24.)  


Lähteet:  
Saito, Yuriko 2013 (2007). Everyday Aesthetics. Oxford: Oxford University Press. 
Saito, Yuriko 2017. Aesthetics of the Familiar: Everyday Life and World-Making. Oxford: Oxford University Press. 









© Tanja Parkkonen